Ystäväni oli tehnyt kerran banaaniaurinkohyydykekakun ja halusin sen ohjeen. Alkuperäisessä ohjeessa oli keksipohja, mutta itse muokkasin tämän gluteenittomaksi.Ohje on myös aika kevyt hyydykekakuksi.
2135058.jpg

Pohjana käytetty 3 kananmunan käärretorttupohja, joka on leikkattu pyöreäksi ja laitettu irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperinpäälle.

täyte:
1 flora vanilja vaahdoksi
5dl rasvatonta maustamatonta jogurttia
1/2 rasiaa appelsiinimarmeladia
1/2 dl sokeria
vaniljasokeria
8 liivatetta, liotettuna kylmään veteen
1/2dl appelsiinimehua joka kuumennetaan ja johon liivatteet liotetaan.
Sekoita vanilja vaahto, jogurtti ja sokerit yhteen, tarkista maku. Lisää liivatemehu ohuena nauhana vaahtoon.
Kaada seos vuokaan. Laita kylmään vähintään viideksi tunniksi, tai yön yli.

Päällys:
Vain hyytyneen kakun päälle.
3-5banaania viipaleina
2dl appelsiinimehua
1dl hyytelösokeria
Lado banaaniviipaleet ulkoreunasta aloittaen hieman limittäin kakun päälle.
kiehauta mehu ja sekoita hyytelösokeri, jäähdytä hieman ja kaada tasaisesti banaanien päälle.
Laita kylmään vielä pariksi tunniksi.
Irrota vuuan reunat varovasti.
2135063.jpg
Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä suklaareunusta, jonka sitten vielä laitoin koristeeksi kakun reunalle.